Yleistä tietoa toiminnasta
HIFK-Friidrott – yleisurheiluseurassa on kaikille sekä juniori-, nuorisovalmennusryhmäläisille kuin aikuisurheilijoille yhteiset pelisäännöt, jotka toimivat perusohjeina kaikelle yleisurheiluharrastamiselle.
1. Tulen ajoissa ja hyvin varustautuneena harjoituksiin.
2. Olen syönyt riittävästi ja monipuolisesti ennen harjoituksia ( 1-2h ennen).
3. Teen harjoitteet kunnolla.
4. Annan toisten harjoitella rauhassa.
5. Kannustan kaikkia yrittämään parhaansa.
6. En käytä rumaa kieltä enkä arvostele muita.
7. Jätän harjoitukset väliin jos olen väsynyt, haluton tai sairastunut.
8. En käytä päihteitä.
9. Toimin seuran edun mukaisesti.
10. Edustan seuraa ryhdikkäästi ja rehdisti.
Mikäli lapsi / nuori ei noudata yllä olevia pelisääntöjä harjoituksissa on ohjaajalla oikeus poistaa lapsi treeneistä sivuun odottamaan. Ohjaaja keskustelee vanhempien kanssa heti asiasta.
Kaikista junioreihin (5v. – 15v.) liittyvissä harjoitus- tai kilpailu- asioissa ota yhteyttä seuramme nuorisovalmennuspäällikköön.
Ilmoita urheilurikkomuksista
Jokaisella on oikeus ilmoittaa, jos epäilee doping-, kilpailumanipulaatio- tai katsomoturvallisuusrikkomusta tai muuta eettistä rikkomusta urheilussa. Puuttumalla rikkomuksiin autat suojelemaan urheilijoita ja urheilua sekä turvaamaan tasavertaiset ja turvalliset lähtökohdat kaikille urheilijoille. ILMO-palvelussa voit tehdä ilmoituksen urheilijan tai muun toimijan epäilyttävästä toiminnasta. https://ilmo.suek.fi/
(Nuori Suomi)
- Oikeus iloon.
- Oikeus leikkiä ja pitää hauskaa.
- Oikeus onnistumiseen ja epäonnistumiseen.
- Oikeus osallistua lapsena, ei pienenä aikuisena.
- Oikeus osallistua tasavertaisena muiden kanssa.
- Oikeus osallistua urheiluun oman ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.
- Oikeus osallistua urheiluun vapaaehtoisesti, lahjakkuudesta riippumatta.
- Oikeus savuttomaan ilmaan.
- Oikeus ilmaista mielipiteensä ja halunsa.
- Oikeus kaikkien tunteiden ilmaisuun.
- Oikeus reiluun peliin ja toisten kunnioitukseen.
- Oikeus aikuiseen ohjaajaan, turvalliseen vanhempaan.
- Oikeus saada asiantuntevaa ja vastuuntuntoista ohjausta.
- Oikeus osallistua päätöksentekoon itseään koskevissa asioissa.
- Oikeus menestyä oikein asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa.
- Oikeus oppia asettamaan tavoitteita omien kykyjensä edellyttämällä tasolla.
- Oikeus tulla kohdelluksi lapsena arvokkaasti ja ymmärtäväisesti, urheilumenestyksestä riippumatta.
Harjoittelumaksu
Junioriurheilun harjoitusmaksu on koko kauden maksu, joka laskutetaan kolmessa erässä.
Kauden 2026 laskutus tapahtuu kolmessa osassa:
syyskuussa 2025 (lasku osa 1/3), joulukuussa 2025 (lasku osa 2/3) ja maaliskuussa 2026 (lasku osa 3/3). Kesän harjoittelumaksut jyvitetään vuosimaksuista.
Kausi 2026:
Liiku & Kausi harjoittelee: 01.08.2025 – 30.06.2026.
Yleisurheilukoulut ja juniorivalmennus: 15.08.2025 – 15.08.2026.
(Kesä/joulu tauko ilmoitetaan erikseen).
Harjoitusmaksu sisältää ohjatut harjoitukset, lisenssin, liikuntapaikkojen vuokrat ja harjoitustoiminnan järjestämiseen liittyvän hallinnollisen työn. Harjoitusmaksu määräytyy harjoitusryhmän mukaan.
Harjoitusmaksun lisäksi jokainen maksaa jäsenmaksun.
| Harjoitusmaksut kausi 2026 | |
| Liiku & Leiki (1krt/vko)
Yleisurheilukoulu (1krt/vko) |
410€
410€ |
| Yleisurheilukoulu (2krt/vko) | 550€ |
| Yleisurheilukoulu (3krt/vko) | 750€ |
| Yleisurheilukoulu (4krt/vko) | 1000€ |
Lasku toimitetaan sähköpostitse huoltajalle. Maksun eräpäivä 14pv laskutuksesta.
Lisenssi ja lisenssivakuutus Lisenssi sisältyy harjoitusmaksuun. Lisenssivakuutus (OP Sporttiturva) sisältyy alle 13-vuotiaiden lisenssiin.
Yli 13-vuotta täyttäneet ostavat itse Sporttiturva vakuutuksen (tai muun oman vakuutuksen).
Lisätiedot lisenssistä: Lisenssit
Lisätietoa sporttiturva-vakuutuksesta: Sporttiturva
Pitkät loukkaantumiset: Pitkän harjoituspoissaolon (loukkaantuminen, sairastelu) seurauksena urheilijalle voidaan myöntää vähennystä vuosimaksusta. Nämä käsitellään tapauskohtaisesti.
Peruutus toiminnasta: Lapsella on oikeus käydä tutustumassa toimintaan yhden kerran. Tämän jälkeen pyydämme ilmoittamaan peruutuksista kirjallisesti sähköpostilla: juniorit@hifkfriidrott.fi.
Huomioittehan, että sekä jäsenen vakuuttaminen seuran harjoituksissa että osallistuminen kaikkeen kilpailutoimintaan edellyttävät lisenssin voimassaolon.
Jäsenmaksu
Jäsenmaksut kuluvalle vuodelle ovat seuraavat:
- Aktiivijäsenet (aikuiset) 60 €
- Juniorit (15 vuotta täyttävät ja nuoremmat) 60€
- Voit myös liittyä tukijäseneksi
Jäsenyys tuo äänioikeuden vuosikokoukseen.
Jäsenmaksut ovat yksi tärkeä osa varainhankintaamme ja pyydämme että maksu suoritetaan viipymättä!
Nettisivulta www.kilpailukalenteri.fi löydät tietoa eri yleisurheilukilpailuista, ja myös ilmoittautuminen tapahtuu kyseisen sivun kautta. Urheilijalla tulee olla voimassa oleva lisenssi, jotta hän voi osallistua kilpailuihin.
Netti-ilmoittautumisen lisäksi osallistuminen täytyy vielä varmistaa kilpailuissa ohjeistetulla tavalla netissä tai kilpailupaikalla ennen kilpailun alkua.
Kaikki kilpailut, jotka seura itse järjestää ovat ilmaisia seuramme jäsenille.
TUOLKSET
Yleisurheilukilpailujen tulokset löytyvät sivulta www.tilastopaja.fi
Kilpailuiden tuloksia pystyy reaaliaikaisesti useimmiten seuraamaan https://live.tuloslista.com/ sivustolta.
Kaikille lapsille hankitaan yleisurheilulisenssi, joka on pakollinen ja sisältää vakuutuksen. Lisenssi toimii samalla myös kilpailulupana.
Lisenssi sisältyy harjoitusmaksuun.
SuomiSport ID ja ilmoittautuminen
Osallistumalla seuran luomaan ”tapahtumaan” saamme lapsesi SuomiSport ID -tunnuksen, jota tarvitaan lisenssin ja vakuutuksen hankkimista varten. (Linkki seuran tapahtumaan ja lisenssin ostamiseen lähetetään sähköpostitse samassa viestissä kuin osallistumisvahvistus ja ryhmäkohtainen ohjeistus.)
Lisenssivakuutus (OP Sporttiturva) sisältyy alle 13-vuotiaiden lisenssiin.
Yli 13-vuotta täyttäneet ostavat itse Sporttiturva vakuutuksen (tai muun oman vakuutuksen).
Lisätiedot lisenssistä: Lisenssit
Lisätietoa sporttiturva-vakuutuksesta: Sporttiturva